Kisakuulumisia (SM-Gospel 2017)

"Reissu on tehty ja kaupunki nähty!" Näin voitiin todeta lauantai-iltana 6.5. saapuessani kotipihaan.

Mutta mitä tapahtui tätä ennen?

Tien päälle lähdettiin kukonlaulun aikaan. Olin luvannut hakea Henrin kello 5:45. Aamu lähti käyntiin perinteisissä merkeissä, eli myöhästyin päivän ensimmäisestä deadlinesta muutamalla minuutilla. Onneksi vanhemmiltani lainassa ollut Toyota Verso on suuren sisätilavuutensa lisäksi myös kovin herkkä tottelemaan oikean jalan komentoja. 

Ensimmäiset 100 km sujahtivat hyvässä seurassa ja ajokeli oli kuin morsian. Saavuimme Jalasjärven ABC:lle lähes käsi kädessä toisen autokuntamme kanssa, joka tuli Seinäjoen suunnalta. ABC:llä kamat ja äijät siirrettiin Versoon ja matka jatkui kohti kisapaikkaa.  

Aamukaffin jälkeen on hymy herkässä: Jonne, Onni, Henri ja Timo.

Väen lisääntyessä pidot paranivat. Nyt matkasimme kohti Tampereen Monitoimitalo 13:a neljän hengen voimin. Kuten arvata saattaa, juttu lensi kuin keihäs kultaisella 90-luvulla. Pian olikin aika ahtautua Monitoimitalo 13:n ahtaasta portista kilpa-areenan takapihalle. Olimme ensimmäiset paikalle saapuneet kisaajat, joten meillä oli hyvin aikaa tutustua tilaan ja rakennella omat kioskimme - kuka lavalle, kuka lavan sivulle.

Jännitystä

Pikku hiljaa paikalle alkoi valua muita kisailijoita. Pienet ovat piirit: Timo tunsi ennestään tuomaristoa (liekö soittanutkin jonkun kanssa?), Jonne oli kisannut sm-gospelissa tai muuten vaan soittanut yhdessä parinkin eri bändin muusikoiden kanssa (joista taas Henri oli opettanut yhtä). Itse kehittelin bändiäni jossain vaiheessa juurikin toisen edellä mainitun bändin basistin ja kiipparistin kanssa... Nää bändikytkökset on kuin ylipäivätystä saippuasarjasta :-) Oli myös mukavaa tutustua uusiin tyyppeihin. Erityisesti illan voittajabändi NNS:n jäsenet tuntuivat olevan mukavia tyyppejä.

Esiinnyin kolmantena. Erityisen ongelmalliseksi muodostui vaihtoaikataulu. Kisaorganisaation ajatuksena oli, että edellisen bändin jäseniä haastateltiin samalla kun uusi bändi marssii sisään. Valtavan laitemääräni takia nämä nopeat vaihdot muodostuivat allekirjoittaneelle melko katastrofaalisiksi. Jälkiviisaana voisi todeta, että olisin voinut ehkä kuitenkin "kouluttaa" muut muusikot kytkemään ja purkamaan laitteeni. Jälkiviisaus on parasta viisautta...

Alkusähläyksen jälkeen homma polkaistiin käyntiin. Ensimmäisissä värssyissä ääni toimi kuin rikkinäinen saapas. Loppua kohti ainakin oma tuntuma laulusta parani huomattavasti. Vanha kämppikseni Petri oli ystävällinen ja otti videolle molemmat biisit. Kiva, että pääsin itsekin katsomaan miltä esitys näytti ja kuulosti. Niin... kantaesitykseltä!

Annetaan heidän olla rauhassa (Kuva: Kari Vieri)

Soittojen jälkeen oli aika vetäytyä siivoamaan piuhaviidakkoa. Kamojen siivoamisessa menikin koko loppuaika ja käytännössä kaksi viimeistä bändiä jäivät tyystin kuulematta. Melko harmillista, sillä kaikki bändit vaikuttivat hyviltä ja mielenkiintoisilta.

Ja sitten tuli aika julistaa voittaja. Esiintymisen Ristirockissa sekä kiertopalkinnon pokkasi NNS!!! Bändi tekee mielenkiintoista musiikkia yhdistellen räppiä, aitoja soittimia, harmonioita, draaman elementtejä sekä nuorta energiaa. Upea bändi ja mukaansatempaava lavashow! Onnea äijät!

Tappion jälkeen koko bändimme vaikutti suorastaan helpottuneelta: Nyt vanhat kehäraakit pääsisivät vihdoinkin syömään ja kotiin nukkumaan. (Kyllä: tämä vaikutti koko bändin kollektiiviselta mielialalta. Kyllä: bändimme keski-ikä oli varmasti eri vuosikymmenellä kuin muiden bändien keski-ikä.) Luonnollisesti artistia itseään (eli minua :-) tappio harmitti, mutta sainpahan hyvää kokemusta ja hienon elämyksen. Ja rehellisyyden nimissä täytyy todeta, ettei näillä sooloartistikilometreillä voittoa olisi ansaittukaan: liian paljon rosoa esiintymisessä ja liian vähän interaktiivisuutta yleisön kanssa. Musiikkityylinä kitaravetoinen rock taitaa muutenkin auttamatta olla (ainakin toistaiseksi) aikansa elänyt. Toki aina löytyy kitaradiggareita ja vanhat suosikkibändit jatkavat porskuttamistaan, mutta uusien kasvojen esiintuleminen vanhoilla eväillä taitaa olla vähän kuolleen miehen hommaa. Täytyypä siis lisätä niitä koneita musiikkiin. Loopperin käytöstä tuomaritkin tykkäsivät.

Helpottuneet muusikot pakatun auton vieressä.

Roudauksen jälkeen mentiin syömään Satakunnankadun Pancho Villaan. Tämä oli aikoinaan SE Pancho Villa, joka oli lähimpänä minun ja vaimoni ensimmäistä yhteistä kotia. Hampurilaisaterian yhteydessä pidetyn kriisi- ja lohtupalaverin jälkeen ajoimme maan alle P-Hämppiin. Allekirjottanut haki kotiinviemisiä ja bändiläiset metsästivät kahvikuppia.

Paluumatka sujui jokseenkin käänteisessä järjestyksessä aamun reissuun verrattuna. Meikäläinen oli tosin hieman apeampi ja väsyneempi, mutta matka taittui kivasti huolettomien veikkojen jutuniskentää kuunnellessa. 

Kiitokset upealle bändille, kiitokset kanssakilpailijoille, kiitokset kisaorganisaatiolle, kiitokset tuomareille, kiitos paikalle vaivautuneille kavereille ja kiitos Jeesukselle!

Until next time!